·Heidi·

On muuten uusi hiusväri nyt esillä lärvikirjan profiilikuvassa. Niille jotka eivät ole nähneet. Ja uusi ihana hamonenkin.

Updatena todettakoon, että meitsi ja Jupe esittelee Suomen larpscenen tuossa edellisen merkinnän European Larp Conferencessa.

Yleisen stufan suhteen mä olen aika hyvin kartalla, mikä on maailmalla erilailla kuin täällä (kesto, ennakkoonkirjoitetut hahmot, sukupuolijakauma, pelien luonne, laalaa), mutta nyt kaipaisin ihan vaan vinkkejä, että mitä päheitä ja spessuja kampanjoita tai pelejä täällä on ollut lähiaikoina?

Ja siis tarkennuksena siihen, mikä on spessu niin esimerkiksi Hp-larpscene ja siitä nostona universumia Suomeen yksityiskohtineen muokannut Käpälämäki (miten sen ikinä saa käännettyä englanniksi?) on spessuja, mut esim. Calbourne on "vain" esimerkki laadukkaasta suomaisesta highfantasiapelikampanjasta. Vinkkejä otetaan vastaan. :)

Noniin, larpakkeet. Nyt ois tarjolla halpa larppiconventti ulkomailla, lähteekö kukaan mun messiin?

European Larp Convention Tanskassa 9.-11.10.2009.

En vastaa vielä Orvokin sanojenmerkitysten selitysjutskaan, koska niistä yksi on vaikea ja mun pitää miettiä sitä tovi.

Sen sijaan kerron kehostani. Se on nimittäin 6 kiloa kevyempi, kuin se oli kaksi viikkoa sitten. Vähähiilihydraattinen ruokavalio, kuntosalilla kituuttelu ja viime viikon special guest starina toiminut vatsatauti tekevät tehtävänsä.

Tämähän näkyy juurikin siinä määrin, että Tanja ilmoitti housujeni olevan "dorkalla tavalla löysät, onneksi käytät tunikoita" ja Miika ilmoitti, ettei vatsaani muodostu samalla tavalla poimua, kuin aiemmin (muuthan tätä ei tietty voi tietää, sillä en istu muualla kuin kotona ilman paitaa).

Tästä riemastuneena ryntäsin alennusmyynteihin, otin uskaliaasti kokoa pienemmän koltun kuin normaalisti... vain todetakseni, ettei tissit mahdu siihen niin millään. Vittu.

Moi tyypit.

Joku päivä vielä tässä kuussa, ajattelin mennä käväisemään päivämatkalla Tallinnassa. Ohjelmassa olisi käydä halvassa kangaskaupassa (Abakhan Fabrics, 2 km keskustasta, kävellen), keskustan Kaubamaja-ostoskeskuksessa ostamassa halpaa teetä, vanhassa kaupungissa Olde Hansassa syömässä ja lopulta roudaamassa halpaa viinaa laivarannasta Helsinkiin.

Mulle sopivia päiviä ovat

ti 14.7
ke 15.7
ma 20.7
pe 24.7
la 25.7

Jos jotakuta kiinnostaa lähteä seuraksi, viestittää voi esim. mailiin (etu.suku@utu.fi) tai tähän alle. :)

Otettu Katjalta, joka otti sen Paulta tms.

Comment "Words!" to this post, and I will give you five words, that remind me of you. Then make an entry to your blog explaining what those words mean to you.

Ja avaampa sitten samantien tähän perään Katjalta saamani viisi sanaa.

Helsinki on henkisesti kotikaupunkini. Vaikka oon asunut siellä vähemmän aikaa kuin Espoossa, ja pian myös vähemmän aikaa kuin Turussa, se tuntuu aina kotoisalta saapua. Mulla on siellä kuitenkin ystäviä, työ ja niin edelleen. Mihinkään kaupunginosaan en silti osaa itseäni sijoittaa, mut jonnekin itä-Helsingin suuntaan kyllä. Näillä näkymin jos en lähde Randomiaan kun valmistun, pyrin työllistymään Helsingin seudulle.

Opettaja on ollut unelma-ammattini jo ala-asteelta alkaen, kun matikassa loppui äly ja muutenkin tuntui, että elämässä tarvitsi vaihtelua niin luokanopettajaopiskelupaikan saaminen oli aika lottovoitto. Mun mielestä se on tärkeä työ ja mielekäs työ ja sen voi tehdä niin paljon paremmin kuin monet jo töissäolevat ja allekirjoa ja läheisiäni opettaneet ovat sen tehneet. Ja kahden kuukauden kesäloma.

Larppaaminen on lempiharrastukseni, vaikka mulla onkin sille ihan liian vähän aikaa. On ihanaa voida hetken olla joku muu ja elää asioita, joita omassa elämässä ei ole (ja hyvä jopa, ettei ole). Passiivisen viihteen sijaan tykkään aktiivisesta ja osallistavasta kauheasti. Ja siitä pienestä tunteesta, että voi muuttaa maailmaa, vaikkapa sitten fiktiivistä ja huonosti suunniteltua. Sen lisäksi vaikken jatkuvasti meikkaakaan, tykkään välillä laittautua persoonallisesti, mitä tämä myös tukee.

Organisointi. On väitetty, että olisin siinä hyvä, en ole, oma elämänikin on vähän hassusti organisoitu. Mut teen sitä paljon ja näkyvästi kaiken maailman larppiproggisten ja muiden kautta. Oikeasti saisin olla paljon paljon pedantimpi ollakseni oikeasti siinä niin hyvä kuin haluaisin, mut kaikkea ei voi saada. Juttujen organisointi oli myös monta vuotta (8?) yks selkeimpiä tapojani saada uusia kavereita, proggiksissa yleensä tutustui samanhenkisiin ihmisiin. Se on toki myös verottanut kavereita, sillä stressikynnyksen nouseminen ei mitenkään edistä ihmissuhteiden ylläpitämistä. Oon myös oppinut sanomaan ei. En tee enää projekteja, joita en oikeasti halua. Enkä jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka tekevät vapaaehtoisprojekteja koko matkan ulisten aikatauluongelmiaan ja samalla kuitenkin pätien sillä, mitä tekevät. On tärkeää voida päteä jo sillä, mitä on, ei sillä, mitä tekee.

Lehmiä olen kerännyt jostain ala-asteelta asti ja aika hyvin niihin samaistunkin. Oikeasti en tiedä niistä juuri paljoakaan (en esim. muista ulkoa kovinkaan monen lehmärodun väritystä), mutta ne ovat söpöjä, isoutareisia, sympaattisia, hitaita ja sopivat mun luonteeseeni hyvin. Ja ne helpottavat niiden, jotka kokevat tarvetta ostaa mulle jotain merkkipäivinä, niin lahjapanikointia. Tavallaan on hyvä jollain tapaa erottua muista. Ammuu.

Näin tällä kertaa.

Eilen päätin käydä kuntosalilla, shoppailemassa ja lähteä Espooseen sen kunniaksi, että sairaslomapäivät ovat loppu. MP3-soittimen soittilista oli käynyt tylsäksi, joten päätin tyhjentää sen ja täyttää uusillä biiseillä. Tyhjensin mokoman ja tajusin...

...että kaikki musiikki on vanhassa koneessa. Raahasin sen näytön alle, kytkin piuhat, käynnistin, odotin puolisen tuntia, että se sai itsensä liikkeelle (siinä kovo hajoaa pikkuhiljaa ja se halusi tällä kertaa siirtää ja korjailla parisen tuhatta tiedostoa, ennenkuin suostui käynnistymään), siirsin biisit soittimeen (tällä kertaa ysaria, jee!) lähdin salille, totesin unohtaneeni juomapulloni, mikä vitutti, sitten menin shoppailemaan vain todetakseni että Halonen ei ole sunnuntaisin auki, sit menin Espooseen, mikä ei vituttanut laisinkaan, paitsi että lähdin niin kiireellä, että se vitun mp3-soitin unohtui sit Tanjalle. Ja jalassa on rakkoja.

Tänään kävin hakemassa sen kirotun rakkineen ja toimin hetken siskoni imurointiassistenttina (Miro alkaa huutamaan kun imuri kaivetaan esiin kaapista, joten jonkun pitää leikkiä sen kanssa, kun toinen imuroi) ja palasin Helsinkiin.

Ainut syy, miksei mua juurikaan vituta, oli se kun mulel tuli niin hyvä mieli, kun bussikuski käännytti jonkun vanhalla lipulla matkustamaan pyrkivän ulos koko bussista eikä antanut tän ees ostaa uutta lippua vaan piti tulla sit seuraavalla.

Vaikken oikeastaan usko tippaakaan häpeärangaistuksiin meiningillä "raiskaajien kuvat lehtiin", niin tommoinen pieni nolous mikä seuraa siitä, kun yrittää matkustaa muiden rahoilla, on aina paikallaan. <3

<******> mitä enemmän katselen muiden ihmissuhdejuttuja, sitä onnelisempi olen kyl taas omaani
<Heiccu> :D
<******> ei mut se vaan on asia joka tekee elämästä niin paljon helpompaa
<Heiccu> Nojaa. Ei nyt niinkään näihin liittyen mut ylipäätänsä kun oon seurannut lähiympyröitteni pariutumisviettiä ja -kohteita niin aistin, että talvella saadaan elämää suurempaa draamaa. Taas..

(Oraakkeli on puhunut. Tänäkin talvena, kuten jokaisena aiemminkin, särkyy sydämiä ja livejournal laulaa.)

<Heiccu> Onks muuten C:n häiden pukukoodi "freakshow" semmoinen, että voin pukeutua lehmäläikikkääseen juhlamekkoon?
<****> Varmasti. :)
<****> C:n häiden motto on kuitenkin "Anything goes" :)
<Heiccu> En haluaisi olla ainut joka näyttää tyhmältä.
<Heiccu> Morsian aikoo pukeutua valkoiseen hääpukuun "koska se on sille niin friikkiä", ja miksipä ei olisi. Musta C:n naiminen (sanan aviollisessa merkityksessä) on friikeintä ikinä.

...niin kaikki kirjoittaa. <3

Haluaisin kertoa kaikille teille, jotka yhyytätte ettei kalenterissa ole laisinkaan hyviä larppeja, että mä muuten arvostelen kuusi kertaa vuodessa Roolipelaajaan kolme hyvää larppia noin etukäteen, eli koska mä suosittelen niitä, niiden täytyy olla hyviä. Ja niitä on siis 18 vuossa. :P

Sen lisäksi haluaisin kertoa, että Neonhämäräpelim bändikeikka ei vetoa muhun koska en keksi yhtään hyvää syytä mennä katsomaan bändiä, kun paikalla on vain mun tuttuja, joille en voi puhua, koska ne on hahmoissaan. Eikä keikka ehkä ole kovin ideaali paikka yrittää tehdä itselleen one-shothahmoa.

Ruoholahden kanaali oli kaunis paikka kävellä ja katsella.

Huomenna alkaa kolmen yön putki, sit ne loppuu hetkeksi kun Y palaa lomiltaan ja tekee ne tästä eteenpäin. Onneksi, oon ollut pihalla kuin lumiukko välillä; epäsosiaalinen, hiljainen, tylsä. En tykkää.

Päivittäkää useammin, homot. Mulla on tylsää. (Tai te jotka luette, mutta ette oo frendejä niin frendatkaa mut, niin frendaan takaisin ja voin lukea teidän kirjoituksianne kanssa...)

Noh, nyt se alkoi.

Vuoden ensimmäinen painajainen, jossa Arpacon on huomenna enkä oo tehnyt vielä mitään. :)

(ohjelma on muuten verkkosivuilla about, käykää katsomassa ja jos kiinnostaa, tulkaa paikalle. Saapumisestanne voitte ilmoittaa Facebookissa.)

Uutinen on vanha, mutta mä tajusin sen vasta tänään.
Suomalais-DJ kuoli Lontoossa oli Tapani Ronkainen, Byakhiam ja Pikku-Timo.

Mitenkään teeskentelemättä, että Bygge olisi koskaan ollut mitenkään hirveän läheinen, olen tällä hetkellä hirveän surullinen ja sanaton. Jo ihan siksi, että Bygen elämä vaikutti vihdoin löytäneen semmoisen suunnan, että mies itse vaikutti elävänsä unelmaansa.

Voi hyvä luoja.

Mun piti kirjoittaa julkinen entry miehistä, loukkauksista ja Neil Straussista. Tai pari hauskaa anekdoottia viikkojen varrelta. Sen sijaan kirjoitan äidistäni.

On se nyt saatana.

Kun suunnittelen tekemisiäni, ajattelen minä, en me. Minä käyn töissä, hengaan ja lounastan kavereiden kanssa, käyn Turussa, kuntoilen ja niin edelleen. Sen lomassa toki myös seurustelen ja asun yhdessä tuommoisen ihan kivan pojan kanssa jonka kanssa tehdään paljon asioita sekä keskenämme että muiden kavereidemme kanssa. Me kuitenkin vietimme juhannusta eri paikoissa, koska ystävämme olivat eri paikoissa. Vaikka me ollaan toki käyty yhdessä kummankin ystävien kanssa juhlimassa, hengaamassa ja vaikka mitä niin ei meillä kyllä oletusarvoisesti tehdä asioita yhdessä niin, että toisen pitää tinkiä siitä, mitä haluaisi tehdä. Miika on ollut viikon ampumassa ruotsalaisia, mä olen sinä aikana bailannut, hengannut, matkustanut kärsimättä järkyttäviä vieroitusoireita muuten kuin ensimmäisenä yönä ja silloinkin se saattoi olla myös vaan se helvetillinen määrä viinaa.

Joten mä en ymmärrä, miksi mun pitäisi kenenkään silmissä toimia jatkuvasti symbioosissa Miikan kanssa. Ja suurin osa sen ymmärtää, esim. Laura pyytää aina *mut* baariin ja erikseen kysyn, jos Miika haluaa tulla mukaan että onko ok vai tyttöjen ilta? Eikä Miikanhaan kaverit pyydä oletusarvoisesti meitä minnekään vaan sen.

Joten kun kaverit sisäistävät tämän asian ongelmitta, mun mielestä on kohtuutonta, ettei oma äitini osaa esittää kutsuja vain yhdelle ihmiselle. Vastausviestini tän päiväiseen kutsuun sisälsi läjän voimikesanoja ja pointin, että jollei kyseessä olisi Markon juhlat, en liikuttaisi persettäni minnekään, ennenkuin se oppii taas kommunikoimaan MULLE.

Sovin muutama viikko sitten ostavani Aten koneen. Viikko sitten mokoma saapui. Vaikka Atte oli laittanut sen valmiiksi, meni säätämisessä yllättävän paljon aikaa. Firefox oli hajonnut ja totesin että on turvallisempaa vetää sillä virustorjunnalla, johon on tottunut. Ja sata pientä säätöä.

Miika on ollut tiistaiaamuyöstä asti pois kaupungista. Tällä viikolla olen ehtinyt niin käydä baarivisassa, järjestää spontaanit singstarbileet (vaikkei mulla ees ole singstaria. :P), käydä Turussa siivoamassa kämpän keskiaikamarkkina ja ruisrockvieraita varten, maksaa kaikki laskut ja soitella perintätoimistoihin varmistaakseni, että kaikki on ok (ryssin osoitteenmuutoksen, olin kuvitellut vuonna 2005 olevani jo valmistumassa, joten 1.6 osoitteeni kääntyi Klaavuntielle, tein väliaikaisen osoitteenmuutoksen takaisin Turkuun samalla viikolla, mut harmia ehti toki tulla).

Seuraavat kolme yötä olisi tarkoitus viettää Helsingissä, töissä, samoin kuin ensi viikonkin 3 yötä eli ei Ruisrockia tai Keskiaikamarkkinoita minulle. Kummassakaan en tosin ole koskaan käynytkään, joten menetys ei ole kummoinen...

Siihen nähden, että yöt ovat vuoden lyhyimpiä, on kohtuutonta että ne tuntuu pisimmiltä.

Päätin olla tänään menemättä kuntosalille ennen töitä. Arvon vielä vähän että jos sittenkin menisi. Ajattelin armahtaa itseäni, koska eilen, toissapäivänä ja sitä edeltävänä päivänä kävin.

Ja kuten arvata saattaa, tulokset eivät näy missään. Karppauksen skippasin taas sukujuhlien vuoksi, Miika ehti tietysti selittää jo äidilleen, mitä Heidi ei syö. Odotettavissa siis perinteinen kauhistunut äiti-ikäinen ihminen. Hngggh.

Muuten kaikilla rintamilla on aika hiljaista, jos nyt internetdraamaa ei lasketa, jota on se aika vakiomäärä, osin itse katalysoitua, osin semmoista, että on kiva seurata sivusta ja hymistellä ja toivoa, että ihmiset kantaisivat enemmän vastuuta tekemisistään. Mut aina tietty on kivaa kun voi syyttää jotakuta muuta.

Päivät on tosissaan aika toistensa kaltaisia ilman sen suurempaa sisältöä:

Maanantaina nähtiin Massia, kävin salilla, istuin koneella tehden arpaconjuttuja ja facebookaten, baarivisaan en saanut lähdettyä vaikka piti mennä sekin tarkistamaan. Toissapäivänä näin laivatyöstään viikoksi kotiutuvaa Sinkkaa, kävin salilla ja töissä, eilen käytiin Kampin yläkerrassa Johtocafessa salaateilla, Miika lähti softaamaan, mä sit kävin salilla, poljin Espooseen, jouduin tunniksi Mirovahdiksi, totesin löytäneeni ainoan ihmiset joka todistettavasti nauttii mun lauluäänestäni, siirryin kotiin, käytiin Ollin luona tomaattikeitolla ja punaviinillä, käytiin nukkumaan joskus ennen kahta. Tänään käytiin patongilla, toi kulman takana oleva Subway on aika ihana kiusaus. Jälkiruokajäätelöt nautittiin Hietsun torilla. Seuraavaksi töihin. Huomenna Porvoo ja kun sieltä selviän, niin jossain välissä hiustenvärjäysoperaatio.

Hissiä kaipaan yhä, mutta muuten elämä on aika tasaisen kestettävää.

Välttelin aikani yhden entisen tuttavan näkemistä Turussa, lopulta siinä onnistuen, se ei enää ota yhteyttä ja ehdottele näkemisiä.

Ystävyyssuhteen pitäisi olla kaksisuuntainen tie, kukaan ei jaksa loputtomiin sitä, jos toinen pitää nostaa soista, jonne se on itse itsensä tunkenut. Aikansa sitä paijaa ja säälii kyllä ongelmitta, tuntee mielellään olonsa tärkeäksi ja korvaamattomaksi, mutta jossain vaiheessa se korvaamattomuus alkaa kääntyä itseään vastaan. Eikö joku muu voisi, kun olisi omakin elämä ja omia murheita.

Ja entä pahinta on, että kun itse tarttisi tukea, ei se tuki ole sitä toisen tilitystä, jossa asiat vedetään vielä vähän enemmän kauheiksi että ei se sun ongelmasi oikeestaan ookaan niin iso.

Ja paitsi se tuki, niin ei yhdenkään ystävyyssuhteen tarvitse olla jatkuvaa toisen ojasta nostamista vaikka ne roolit vaihtuisikin tiuhaan. On kiva suurimman osan ajasta vain olla möllöttää kaverisuhteissaan.

Heidi over and out.

Aika lähellä yläasteikäisen blogikirjoituksia ollaan taas, mutta oli taannoin Lauran kanssa puhetta, kuinka absurdi on käsitys siitä että joku vie sinun poika- tai tyttöystäväsi, bestiksesi tai mikä vielä hienompaa, potentiaalisen sellaisen.

Tavallaan toivoisi, että alle parikymppisenä jo oivaltaisi, ettei mitään ihmissuhteita tuhota ulkopuolisten toimesta kuin murhaamalla tai vammauttamalla. Se, jos päättää viehättyä toisesta enemmän on jokaisen oma valinta ja jo se, että uskoo toisen kertomat juorut ja paskanpuhumiset on jokaisen oma valinta. Alkaa olla aikamoista toisen jalustallenostamista jättää syyllistämättä sitä omaa läheistään vaan kaataa kaikki paska sen toisen niskaan.

Eikä tämä toki tarkoita, että mulle olisi täysin okei, että joku ystäväni yrittää hakkailla mun poikaystävääni tai puhua paskaa musta mun muille ystävilleni. Lähinnä se meinaa, että se teko on ikävä joo, mutta siihen suhtautumiseen ei vakuta se, että onnistuuko se vai ei. Jos se onnistuu, niin enemmän mä siinä tilanteessa puran sitä inhoa niihin ystäviin, jotka mielummin uskoo sitä tai siihen tuoreeseen eksään, joka niin helposti lähtee toisen matkaan. Ja pitkällä aikavälillä oikeesti, en mä semmoisia ystäviä olisi halunnutkaan pitää. Ja mä olen vaihtanut ystäviä riitaisasti alakoulusta tähän vuoteen asti, enkä kyllä voi väittää katuvani yhtään ystävyydenpäättämistä, jonka olen tehnyt.

Yrittämällä omistaa ihmisiä ei taatusti tee kenestäkään onnellisempaa.